Urhh turrhh! eli Tamysta turahtaa

Syksy saa, me Tamyssa emme.

Kesä on vietetty lämpimissä tunnelmissa. Nyt syyslukukausi alkaa kuitenkin jo lähestyä. Tamyn toimisto alkaa uhkaavasti täyttyä innokkaista opiskelijoista, jotka parveilevat keksimässä krapulaiselle ja saamattomalle sihteeristölle tekemistä. Fuksien silmissä kiiluvat nuoruuden into ja tavoitteelliset opiskeluajat.

Toimistossa työkseen istuvat vanhat jäärät ovat jo oppineet, ettei sitä turhaan kannata liikaa kiirehtiä, hoituu se vähemmälläkin. Kuten vanha hämäläinen sanalaskukin sanoo: hosumalla ei synny kuin kusipäitä lapsia.

Siispä suosittelemmekin lämpimästi uusille opiskelijoille seuraavanlaista lähestymistapaa tulevaan syksyyn:

1. Keksi itse iskulauseesi! Älä anna mahdollisuutta fuksioppaiden kuluneille “Ei opiskelua, vaan elämää varten “-läpille.

3. Ota rennosti, ota opiksesi, ota.

4. Nauti pitkäksi venähtäneistä maailmanparannuksen merkeissä vietetyistä illoista opiskelukavereiden kanssa ja erityisesti myöhäisistä aamuherätyksistä.

5. Muista, että vitutus on ohimenevää. Aina.

Nimim. Salainen Turahtaja

Mikä turahdus? Turahdus on akateemisena aivopierunakin tunnettu tekstinlaji, jonka ajatuksena on herättää ihmiset ilmaisemaan itseään luovasti ja esteettömästi ensimmäisin mieleen tulevin sanoin. Kyseisen turahduksen on tuottanut sihteeristö.

About these ads
This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

2 Responses to Urhh turrhh! eli Tamysta turahtaa

  1. Pingback: Urhh turrhh! eli Tamysta turahtaa | SYL

  2. N-fuksi says:

    entäs kohta 2?

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Connecting to %s