Tamylaisia

Tamyblogin kirjoittajat

Tamylaisiin voi ottaa yhteyttä myös sähköpostitse. Osoitteet ovat muotoa   etunimi.sukunimi@tamy.fi, poikkeuksena puheenjohtaja(a)tamy.fi.

Hallitus

puheenjohtaja

Viime vuonna Tamyssa “kopo oli kivaa ja hallinto hauskaa”, nyt homma jatkuu puheenjohtajan pestissä. Taustalta löytyy mm. sosiologian, historian ja kansantaloustieteen opintoja. Mielikuvitusnuttura on välillä turhan kireällä, mutta sisäisen byrokraattinsa Veera on melko hyvin kahlehtinut. Kaiken toiminnan punaisena lankana on avoin  keskustelu sekä omaehtoisuus. Kuuleman mukaan “Veera on tinkimättömästi aina turtlesien puolella. Kovapäinen eukko, jossa on asennetta vaikka muille!”

 

Pekka Suhonen, varapuheenjohtaja, talous, historiatyö

Pekka on  pääsektorin toinen tyyppi hallituksessa ja ymmärtänee porukasta parhaiten taloutta ja numeroita, mutta ei ole pelkkiin numeroihin tuijottava huumorintajuton tyyppi vaan kertoo joskus ihan hauskojakin puujalkavitsejä. Opinnoissa menossa kolmas vuosi kunnallistaloudessa. Jännän äärelle eksyvä järjestöaktiivi, joka tykkää edunvalvonnasta. Pekka on kiva ja symppis tyyppi, joka oikeasti tulee toimeen ihan kaikkien kanssa, ainakin jos tahtoo. Pekasta on kiva olla demari.

 

 

Pirita Ruokonen, järjestöt, viestintä, Kyky-hanke

Pirita on hallituksen monikielisyyden epävirallinen virallinen edustaja ja avaa suunsa mielellään ainakin suomeksi ja ruotsiksi. Päästelee suustaan vahinkolauseita, jotka joskus aiheuttavat vähintäänkin hämmennystä tai muiden toimesta (tahallisestikin) väärinymmärretään. Kielitieteillä opiskelunsa aloittanut Pirita on sittemmin hurahtanut myös kasvatus- ja hallintotieteisiin. Huhutaan, että Pirita kuuluu salaperäiseen pursiseuraan. Hän on kuitenkin luvannut kuluvana vuonna käyttää enemmän aikaa järjestö-, viestintä- ja Kyky-asioiden parissa kuin seitsemällä merellä.

 

Jarkko Louhelainen, koulutuspolitiikka, yritysyhteistyö, jatko-opiskelijat

Jarkko on 23-vuotias kauppatieteiden ylioppilas. Heti opintojensa alussa Jarkko ymmärsi sen oleellisen: yliopisto ei ole pelkästään opiskelua, vaan myös elämää, kasvamista ja ihmisiin tutustumista sekä uusien asioiden ja näkökulmien löytämistä varten. Siispä Jarkko lähti saman tien vahvasti mukaan opiskelijatoimintaan, ja Tamyn hallitukseen tie kulki aine- ja yksikköjärjestövuoden jälkeen – eikä katumisen merkkejä näy! Vapaa-ajallaan Jarkko rämpyttää kitaraa, räpsii valokuvia sekä harjaannuttaa karatekan taitojaan aseeksi kopo-sektorin edunvalvontaan.

 

 

Niina Jurva, koulutuspolitiikka & kansainväliset asiat, kehitysyhteistyö, työllisyys

Niina on 26-vuotias sosiaalipolitiikan opiskelija. Niina on tyttö Pohjoisesta, joka on kuitenkin hyvin manselaistunut, ainakin paikalliseen kreba-kulttuuriin. Krebaus ei valitettavasti aina ole yhteensopivaa pakkasen tai *****jen bussiyhteyksien kanssa, toisinaan täytyy siis tyytyä olemaan Tuhkimo-krebaaja. Niina on juonut Brasiliassa outoa terveysvaikutusjuomaa, jonka juomisen jälkeen on parempi välttää ainakin olutta. Niinan tiedetään harrastavan aktiivisesti capoeiraa ja toimineen sen parissa  myös luottamustehtävissä. “Olen kankipersekommari.”

 

 

Paavo Ylönen, kansainväliset asiat, tuutorointi, kulttuuri, alumnit

Paavo on iältään hallituksen vanhin ja on jo ennen merkittävää kv-vastuutaan pyörinyt aktiivisesti kv-ympyröissä. Paavo on ollut kahdesti vaihdossa Saksassa, mutta omistaa lederhosenien sijaan vain nahkaisen krakan. Paavoa voikin syystä pitää kv-asiain konkarina ja taitavana valmistumisenpitkittäjänä. Kun Paavo ei ole kiinni hallituksen jutuissa, niin puuhailee hän jotain musiikin ja erityisesti musiikkitallenteiden parissa. “Jos olisin rikas, niin matkustaisin enemmän, junalla.”

 

 

Vilhartti Hanhilahti, sosiaalipolitiikka (asuminen, terveys), liikunta, kuntasuhteet

Vilhartti, kavereiden kesken Vilho, on luultavasti ensimmäinen teiskolainen maatilanpoika Tamyn hallituksessa. Vilhartti on syntyperäinen kepulainen mutta siitä huolimatta ihan mukava (ainakin meidän ja monen muun mielestä). Onko viisasta, että  Vilhon vastuualueisiin kuuluu asuminen, on toinen kysymys. Pieni uhkahan on, että tulevaisuuden opiskelija-asunnot saattavat olla hajasijoitettuina Teiskon luonnon helmaan. “Mä maalaispoika oon, Mä lähden tästä joraamaan, Se on hyvin joviaali ilmiö ou…”

 

 

 

Anni Heinälä, sosiaalipolitiikka (toimeentulo, hyvinvointi), yhdenvertaisuus, ympäristö

Anni vaihtoi Jyväskylän Tampereeseen ja elää nyt onnellisesti Kalevassa. Anni on ihan oikeasti kiinnostunut vastuualueistaan myös ylioppilaskuntaelämän ulkopuolella. Anni ymmärtää esimerkiksi lokkiuden jalon taidon, mitä voidaan pitää erittäin merkityksellisenä opiskelijan eloonjäämistaitona. Annin vastuulla eivät siis suotta ole toimeentulo & hyvinvointi. Tamyn lisäksi Annin kalenteria täyttävät muu järjestötoiminta, hyvät leffat sekä maailman parantaminen tuoppien äärellä. Annilla on vihreä sydän.  ”Silmät kii, niin ei pelota.”

Silloin tällöin saattaa myös Salainen Turahtaja avata sanaisen arkkunsa.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Connecting to %s