Kolmin aina kaunihimpi

sea-ocean-boats-port

Autonomisen sivistysyliopiston kulmakivenä on yliopistoyhteisön – professorit, muu henkilöstö ja opiskelijat – kolmikanta kaikilla hallinnon tasoilla. Yliopistojen itsehallinto ei ole vain tyhjä mantra tai historiallinen jäänne, vaan se kytkeytyy edelleen syvällisesti yliopiston perustehtäviin: autonomian tarkoituksena on taata tieteen ja opetuksen vapaus yliopistoissa sekä varmistaa niiden riippumattomuus. On ensisijaisen tärkeää saada kolmikantainen edustus myös säätiön ja tulevan yliopiston hallitukseen, jotta ajantasaisin ymmärrys yliopistomaailmasta ja kyseisestä yliopistosta on läsnä myös johtavalla tasolla.

Julkisoikeudellisten yliopistojen kohdalla yliopistolaki velvoittaa yliopistoyhteisön kolmikannan mukaisen edustuksen yliopiston hallituksessa. Säätiöyliopistojen kohdalla samankaltaista vaatimusta ei ole, eikä kummankaan tällä hetkellä olemassa olevan säätiöyliopiston hallituksiin ole otettu yhteisön sisäisiä jäseniä. Yliopistoyhteisön ulkopuolelle sulkemista on perusteltu muun muassa sillä, että hallitus ei päätä akateemisista asioista, vaan ne ovat monijäsenisen, yliopistoyhteisön edustajista koostuvan hallintoelimen päätösvallan alla. Tämä perustelu on kuitenkin ontto, sillä hallitus päättää monista yliopiston toimintaan vaikuttavista ja akateemisille asioille puitteet asettavista linjoista. Yliopiston strategia, budjetti ja ensimmäisen hallituksen päätösvaltaan kuuluva johtosääntö ovat esimerkkejä asioista, jotka määrittävät pitkälle myös akateemisen vapauden rajat, ja joihin liittyvässä päätöksenteossa yliopistoyhteisön on perusteltua olla osana.

Opiskelijoiden jättämistä hallituksen ulkopuolelle on perusteltu myös yliopistolain 24 §:n kirjauksella, jonka mukaan “[h]allituksen on monipuolisesti edustettava säätiöyliopiston toimialaan kuuluvien tieteiden ja taiteiden sekä yhteiskuntaelämän ja elinkeinoelämän kotimaista ja kansainvälistä korkeimman tason asiantuntemusta.” Kolmikantaa vastustavat tahot ovat tulkinneet kirjauksen edellyttävän esimerkiksi tohtorintutkintoa tai menestyksekästä uraa kansainvälisen yrityksen johdossa.

Laki ei kuitenkaan rajaa kolmikannan ryhmiä ulos hallituksesta. Kun yliopistolakia edellisen kerran muutettiin ja säätiöyliopistot luotiin, perustuslakivaliokunta määräsi tavanomaisen lainsäätämisjärjestyksen ehdoksi sen, ettei mitään yhteisön ryhmistä voida säännöillä jättää hallituksen ulkopuolelle. Esteitä sisäisten jäsenten valitsemiselle ei siis ole. Lisäksi korkeimman tason asiantuntemus yliopistosta on yliopistoyhteisöllä itsellään, niin ikään opiskelijoilla sen osana.

Yliopistojen lakisääteinen tehtävä vapaan tutkimuksen sekä tieteellisen ja taiteellisen sivistyksen edistäjänä ja tutkimukseen perustuvan ylimmän opetuksen antajana ei toteudu ilman yliopistoyhteisöä. Yliopistodemokratian keskeinen ajatus, kuten demokratian yleensäkin on siinä, että paras lopputulema syntyy erilaisista taustoista ja lähtökohdista ponnistavien ihmisten etsiessä yhteisymmärrystä. Laaja ymmärrys koulutuksen ja tutkimuksen nykytilasta niin yleisesti kuin erityisesti Tampereen moninaisessa korkeakoulukentässä saavutetaan varmasti vain, mikäli tulevan yliopiston hallituksessa on yhteisön kolmikantainen edustus.

Säätiöyliopistoissa on korostettu ulkoisten jäsenten muodostaman hallituksen, muun johdon ja yliopistoyhteisön välistä luottamusta suurten päätösten valmistelussa. Luottamus itsessään on tietysti positiivinen asia, mutta sillä ei voida korvata yliopistodemokratiaa. Yliopiston päätöksentekoa ja yhteisön jäsenten oikeutta vaikuttaa heitä koskeviin asioihin ei voida laskea sen varaan, että ylemmissä toimielimissä on aina “hyviä tyyppejä”.


Sanni Lehtinen

Kirjoittaja on Tamyn hallituksen koulutuspoliittinen vastaava.

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Yhteistyötä ilman laittomuuksia, kiitos

Tampereen yliopiston ylioppilaskunta lausui opetus- ja kulttuuriministeriölle hallituksen esityksestä yliopisto- ja ammattikorkeakoululakien muuttamiseksi sekä yliopistolain voimaanpanolaiksi.

Tampere3, tuo koulutuspolitiikan Länsimetroksikin viime syksynä tituleerattu korkeakoulufuusio on liikkunut monta pysäkinväliä tämän kevään aikana. Tampereen korkeakoulusäätiö perustettiin huhtikuun lopulla allekirjoittamalla juhlallisesti perustamisasiakirjat ja sitoumukset Raatihuoneella. Oli skumppaa ja kakkua, suuria sanoja ja jopa nimi yliopistolle. Harmi vain, että allekirjoitetut asiakirjat sisältävät edelleen laillisia ongelmia.

Perustuslaki blogiin-1Se oli tonnin seteli.

“Perustuslaki 123 §: Yliopistoilla on itsehallinto” luki Tamyn edustajien paidoissa säätiön perustamistilaisuudessa. Kyseisen lakikirjauksen kunnioittamista vaadittiin myös opetus- ja kulttuuriministeriölle toimitetussa lausunnossa koskien hallituksen esitystä yliopisto- ja ammattikorkeakoululakien muuttamiseksi sekä yliopistolain voimaanpanolaiksi. Selkokielellä sama tarkoittaa lainsäädäntöehdotusta tamperelaisten yliopistojen yhdistämisestä ja valtakunnallista uudistusta korkeakoulutuksen sektorirajat ylittävästä laajasta opetusyhteistyöstä.

Nykyisellään lakipakettiin kirjattu Tampereen korkeakoulusäätiön hallituksen valintamenettely ei toteuta yliopistojen autonomiaa ja vie päätösvallan pois yliopistoyhteisöltä. Hallituksen valintaa valmisteleva nimityskomitea aloitti toimintansa juuri ennen vappua. Komiteassa yliopistoyhteisön sisäiset jäsenet ovat selkeässä vähemmistössä: lopullisen kokoonpanon kuudesta jäsenestä vain kaksi on yliopistojen ehdottamia. Opiskelijoita nimitystoimikuntaan ei mahtunut yhtäkään. Tulevaa yliopistoa ei voida rakentaa yliopistoyhteisö sivuuttamalla.

Lausuntokierroksella tämän viikon maanantaihin (8.5.) asti kiertänyt lakipaketti ei kerännyt kommentteja vain Tampere3:sta, vaan sisälsi säännöksiä valtakunnallisesti yliopistoja ja ammattikorkeakouluja koskevasta opetusyhteistyöstä. Lakimuutoksen myötä yliopistot ja ammattikorkeakoulut voisivat ostaa koulutusta toisiltaan yli sektorirajojen kuitenkin niin, että yliopiston tulee antaa pääosa sen koulutusvastuuseen kuuluvien tutkintojen ja alojen opetuksesta itse. Pääosa voi käytännössä kuitenkin tarkoittaa mitä vain 51 prosentista ylöspäin, eikä korkeakoulutuksen piirissä opetettavien alojen kirjon vuoksi ole järkevää määritellä termiä numeraalisesti. Valitettavasti suomen kielen sanojen joukosta ei ole löydetty pääosalle parempaakaan vaihtoehtoa. Ehdotuksia otetaan vastaan.

Opetusyhteistyö yli sektorirajojen on lähtökohtaisesti positiivinen asia. Se voi esimerkiksi poistaa opintojaksojen päällekkäisyyksiä ja helpottaa opiskelijan liikkumista tutkintojärjestelmien välillä. Muutoksessa on kuitenkin ensisijaisen tärkeää säilyttää yliopisto- ja ammattikorkeakoulututkintojen erilaiset profiilit, joiden toisistaan poikkeavaa osaamista tarvitaan myös tulevaisuudessa. Opetusyhteistyölain puitteissa tehtävän koulutuksen ostamisen pohjana eivät voi olla resurssisäästöt, vaan tutkinnon kokonaisuutta palvelevat ratkaisut ja opiskelijan valinnanvapauden lisääntyminen oman osaamispaletin luomisessa.

Opetusyhteistyölain varjolla ei voida myöskään tinkiä opiskelijan oikeusturvasta tai yksityisyydensuojasta. Opiskelijan tulee edelleen tietää jo hakuvaiheessa, mistä tutkinto koostuu sekä millä paikkakunnalla ja missä korkeakoulussa opinnot suoritetaan. Opintojen arvostelun ja oikaisuvaatimusten käytäntöjen sekä opiskelijan tietojen siirtämisen periaatteiden yhtenäistäminen korkeakoulujen välillä on oleellista opiskelijan oikeusturvan ja yksityisyydensuojan takaamiseksi.

Deadline lakipaketin saapumiselle eduskuntaan on juhannussauna. Kesälomien alkaessa pitäisi tiedossa olla myös Tampereen korkeakoulusäätiön hallituksen kokoonpano, joten Länsimetro ei ehkä sovikaan vertaukseksi tälle hankkeelle. Jätän silti sen skumpan juomisen aikaan, jolloin sekä hallituksen esitykset että säätiön säännöt noudattavat lakia ja yliopistoyhteisön sananvaltaa kunnioitetaan.


Sanni Lehtinen
Kirjoittaja on Tamyn hallituksen koulutuspoliittinen vastaava.
Kuva: Aino Heikkonen
Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Erittäin hyvä muttei täydellinen

Seläntaputuksia jaettiin viime perjantaina Linnan luentosalissa K103. Kyseessä oli koulutuksen ulkoisen arvioinnin loppuraportin julkistamistilaisuus, jossa Tampereen yliopiston todettiin suoriutuneen vuosina 2010–2015 toteuttamastaan koulutusuudistuksesta erinomaisin arvosanoin. Vaikka TaY laaja-alaisine kandidaatin tutkinto-ohjelmineen onkin valtakunnallinen edelläkävijä, ei saatuun leimaan tule tuudittautua. Kehittämistyössä kannattaa keskittyä kolmeen kärkeen: opintojen ohjaukseen, laaja-alaisuuteen ja osaamisperustaisuuteen sekä yliopistoyhteisön rooliin.

Opintojen ohjauksen laatu ja saavutettavuus tulee taata jokaiselle opiskelijalle tutkinto-ohjelmasta tai opiskeluvuodesta riippumatta. Ohjauksen tarve ei lopu fuksivuoden HOPS-keskustelujen jälkeen, vaan korostuu esimerkiksi toisena vuonna valinnaisia opintoja suunniteltaessa tai maisterivaiheessa työelämään siirtymisen lähestyessä.

Vertaisohjaus ja tuutorointi ovat oleellinen osa opintojen ohjauksen kokonaisuutta. Silti tuutorointi pyörii ainejärjestöjen vastuulla, pahimmassa tapauksessa ilman minkäänlaista tukea tai resursointia tiedekunnalta tai tutkinto-ohjelmalta. Tiedekuntien tulisikin perustaa työryhmä, jossa opintojen ohjausta käsitellään laajana kokonaisuutena ja jossa luodaan yhteiset, koko yliopiston kattavat käytännöt tuutoreiden kouluttamiselle ja toiminnan resursoinnille. Tiedekuntien välisen työryhmän tavoitteena tulee olla HOPS-ohjauksen ja tuutoroinnin kehittäminen yhtenä kokonaisuutena, ei kahtena toisistaan erillisenä toimintona.

Laaja-alaisuus ja osaamisperustaisuus saavat kehuja työryhmän raportissa. Kolikon kääntöpuolella on kuitenkin aiemmin suosittujen opintosuuntien hukkumista suureen tutkinto-ohjelmaan, toisten opintosuuntien kohtaamaa ylitarjontaa maisterivaiheeseen hakeuduttaessa ja epävarmuutta opintosuunnan tarkentamiseen vaadittavista kriteereistä. Opintosuuntavaihtoehtojen näkyvyyden parantaminen jo yliopistoon hakeuduttaessa ja opintosuunnan tarkentamisen käytäntöjen ja kriteerien vakiinnuttaminen vastaisivat näihin ongelmiin.

Useilla aloilla työelämässä edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa, mikä raportissa nähdään ongelmana aidon kaksiportaisuuden toteutumisen kannalta.  Laaja-alainen kandintutkinto ei kuitenkaan välttämättä takaa työelämässä tarvittavaa osaamistasoa spesifimmän substanssitiedon tai konkreettisten työelämävalmiuksien puuttuessa. Puhuttaessa yleisemmin kandidaatintutkinnosta loppututkintona onkin perusteltua kysyä, miksi Suomen koulutustasoa tulisi ylipäänsä laskea?

Yliopistoyhteisön merkitystä koulutuksen osatekijänä ei tule väheksyä. Yliopistoyhteisöön kiinnittymiseksi sekä opiskelijoilla että henkilöstöllä tulee olla aitoja vaikutusmahdollisuuksia yhteisön päätöksenteossa. Opiskelijat eivät ole yliopiston asiakkaita, vaan yhteisön täysivaltaisia jäseniä.

Koulutuksen ulkoisen arvioinnin raportti tarjoaa hyvän pohjan tamperelaisen yliopistokoulutuksen kehittämiselle yhä parempaan suuntaan, mikä hyödyttää niin yliopistosta valmistuvia kuin yliopistoa itseäänkin. Lähtötaso on Suomen mittakaavassa korkea, mutta se ei estä tähtäämästä kohti uusia sfäärejä.

Sanni Lehtinen

Kirjoittaja on Tamyn hallituksen koulutuspoliittinen vastaava.

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Ällillä yliopistoon?

“– [V]uoteen 2020 mennessä pääosa opiskelijoista valitaan toisen asteen koulutuksen todistusten perusteella ja valtaosin ylioppilastutkinnon koetuloksien perusteella”, toteaa opetus- ja kulttuuriministeriön asettama työryhmä raportissaan. Hyvä OKM, entäs a) tasa-arvo, b) yliopistojen autonomia ja c) opiskelijoiden motivaatio?

a) Mikä koulutuksellinen tasa-arvo?

Opiskelijavalintojen kehittäminen yhtenäisempään ja ennustettavampaan suuntaan on tärkeää kaikkien korkeakouluihin hakeutuvien kannalta. Miksi valintauudistusta on kuitenkin alettu suunnitella vain ylioppilastutkinnon näkökulmasta ammatilliset toisen asteen tutkinnot sivuuttaen? Opiskelijavalintaa olisi lähtökohtaisesti pitänyt tarkastella kokonaisuutena sen sijaan, että nyt tehdään kaksi erillistä raporttia toisen asteen todistusvalinnoista ja kuitataan sivulauseella muut kuin suoraan lukiosta tai ammattikoulusta korkeakoulutukseen hakeutuvat. Lisäksi yli 40 prosenttia ammattikorkeakouluihin hyväksytyistä opiskelijoista tulee ammattikoulutaustalta ja monella on pohjalla myös alan työkokemusta. Toisen asteen tutkinto tai pääsykokeet ovat varmasti parempi valintaperuste kuin ylioppilastutkinto.

Monet eivät lukioon tullessaan vielä tiedä, mille alalle haluavat suuntautua. Täten ei voida olettaa, että 15-vuotiaat nuoret osaisivat systemaattisesti arvioida, mihin oppiaineisiin panostaa päästäkseen opiskelemaan alalle, jonka olemassaolon tajuavat todennäköisesti vasta kirjoitusten kynnyksellä. Lisäksi keskimäärin pojat pärjäävät lukiossa ja ylioppilaskirjoituksissa selvästi tyttöjä heikommin. On siis merkittävä ongelma tasa-arvon kannalta, mikäli jatkossa korkeakoulujen opiskelijavalinnat tehdään ylioppilastutkinnon arvosanoihin perustuen. Alakohtaiset pääsykokeet ovat kaikille avoin hakeutumisväylä aiemmasta tutkinnosta tai taustasta riippumatta.

b) Mikä yliopistojen autonomia?

Opiskelijavalintamenettelyjen ja -kriteerien määrittäminen kuuluu selkeästi yliopistojen autonomian piiriin. Alakohtaiset erot soveltuvuuden ja opintoihin riittävän osaamisperustan määrittelyssä ovat huomattavia. Tampereen yliopistossa näistä asioista päättävät tiedekunnat. On epärealistista kuvitella, että valtionhallinnon tasolla voitaisiin luoda taide- ja kulttuurialoja lukuun ottamatta kaikkia aloja palveleva valintakriteeristö ylioppilastutkintoon perustuen.

c) Mikä motivaatio?

Opiskelijavalinnan keskeisimmän tavoitteen tulee jatkossakin olla motivoituneimpien ja osaavimpien opiskelijoiden valitseminen. Valintamenettelyjen kehittäminen yhä enemmän motivaatiota ja soveltuvuutta mittaaviksi on oikea päämäärä, mutta siihen ei suurella osalla aloista päästä ylioppilastutkinnon merkityksen kasvattamisella. Tarkoituksenmukaiset pääsykokeet ja muut valintamenettelyt mittaavat motivaatiota ja soveltuvuutta juuri tietylle alalle, mikä takaa sopivan opiskelija-aineksen seuloutumisen ylioppilastutkinnon arvosanojen tuijottamista paremmin.

Sanni Lehtinen

Kirjoittaja on Tamyn hallituksen koulutuspoliittinen vastaava.

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Kohti kestävää yhteistyötä – mikä hallintomallissa hiertää?

Ensi viikolla sinetöidään Tampereelle syntyvän uuden säätiöyliopiston hallintomallin perusta. Yksi merkittävimmistä perustajista, Tampereen kaupunki,  käsittelee asiaa valtuuston kokouksessa maanantaina. Myös Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston hallitusten on määrä päättää näiden asiakirjojen hyväksymisestä ensi viikolla.

Yliopistosäätiön perustamisasiakirjoja ovat valmistelleet opetus- ja kulttuuriministeriö ja säätiön perustajat. Asiakirjat julkaistiin maanantaina 31.10. Tampereen kaupungin osaamis- ja elinkeinolautakunnan kokouksen esityslistan liitteinä. Erikoista tässä on se, että aiemmin näitä papereita ei ole suostuttu antamaan yliopistojen hallitusten tai opetus- ja kulttuuriministeriön hanketta valvomaan asettaneen ohjausryhmän nähtäväksi. Näin ollen yliopistoyhteisöjen jäsenet saivat nähdä asiakirjat ensimmäistä kertaa lautakunnan esityslistan liitteinä. Asiakirjojen sisältöä ovat kommentoineet jo Tampereen yliopiston rehtori Liisa Laakso blogissaan sekä professoriliiton Tampereen yliopiston osaston johtokunnan jäsenet Mari Hatavara ja Frans Mäyrä Aamulehdessä.

Tamy ja Tampereen yliopiston henkilöstöjärjestöt ovat tuoneet esiin omia näkemyksiään hyvästä hallinnosta ja hallintomallista useaan kertaan sekä edustamalla työryhmissä, ottamalla kantaa, osoittamalla mieltään ja lehtikirjoituksilla. Valitettavasti tätä sanomaa ei ole toistaiseksi juuri huomioitu. Yliopistoyhteisöjen ulottumattomissa valmistellut säätiön sääntöluonnokset pitävät sisällään asioita, jotka ovat Tamyn mielestä huolestuttavia sekä tulevan yliopiston demokraattisen hallintokulttuurin että lainsäädännön näkökulmasta.

Vääntäkäämme siis vielä kerran rautalangasta. Säätiön säännöissä ongelmallisimpia ovat kirjaukset yliopiston ensimmäisen hallituksen valinnasta sekä hallituksen nimityskomitean kokoonpanosta ja kirjaus konsistorin puheenjohtajasta.  Nämä kohdat ovat mielestämme yliopistodemokratian, yliopistojen autonomian ja yliopistolain hengen vastaisia. Lisäksi ne ovat myös jokseenkin ristiriidassa yliopistolain kirjaimen kanssa.

Yliopistolaki ja yliopiston autonomia

Perustuslain 123§:ssä määrätään, että yliopistoilla on itsehallinto, jolla turvataan tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus. Yliopistolain 3§:ssä puolestaan määrätään, että itsehallintoon kuuluu oikeus päättää sisäiseen hallintoon liittyvistä asioista. Lisäksi perustuslakivaliokunta totesi vuoden 2009 yliopistolakiuudistuksesta lausuessaan, että ”valiokunta piti tavallisen lain säätämisjärjestyksen edellytyksenä sitä, että hallituksen kokoonpanosta ja valinnasta säädetään tavalla, joka asiallisesti  turvaa perustuslain 123 §:ssä taatun yliopiston itsehallinnon  myös  silloin,  kun  yliopisto  toimii  säätiön muodossa. Tämä edellytti, että kaikki yliopistoon kuuluvat, uuden yliopistolain 15 §:n 2 momentissa mainittujen ryhmien jäsenet ovat kelpoisia hallituksen  jäseniksi ja että hallituksen kokoonpano määräytyy yliopistoyhteisön itsensä päätöksin ja vastaavia periaatteita noudattaen   kuin julkisoikeudellisissa yliopistoissa.” Lisäksi yliopistolain 28§:ssä määrätään, että yliopiston sisäisestä hallinnossa määrätään yliopiston johtosäännössä tai vastaavissa sisäisissä säännöksissä.

Säätiön vai yliopiston hallitus – miten yliopistosäätiön ensimmäinen hallitus valitaan?

Säätiön sääntöluonnoksessa ja hallituksen esityksen luonnoksessa halutaan poiketa yliopistolain mukaisesta menettelystä ja siirtää valtaa yliopistoyhteisöltä perustajille ja hallituksille, joissa yhteisöllä on selkeä vähemmistö. Luonnoksessa säätiön säännöistä määrätään, että yliopistojen istuvat hallitukset valitsevat yhdessä uuden yliopiston ensimmäisen hallituksen. Yliopistolain mukaan yliopiston hallituksen nimittää monijäseninen toimielin. Vaikka säätiön ensimmäisen hallituksen aloittaessa toimikautensa säätiö ei vielä toimi yliopistona eikä näin ollen kuulu yliopistolain piiriin, on kyseenalaista voiko säätiölain mukaisessa järjestyksessä valittu hallitus jatkaa toimintaansa yliopiston hallituksena kuten sääntöluonnoksissa esitetään. Yliopistolain mukainen valintatapa olisi ensin valita uudelle yliopistolle yhteinen monijäseninen toimielin, joka nimittäisi yliopistosäätiön ensimmäisen hallituksen.

Esityksen yliopiston hallituksen jäsenistä taas tekee nimityskomitea. Sääntöluonnoksessa nimityskomiteassa on kolme yliopistoyhteisön jäsentä ja kolme säätiön perustajien edustajaa. Luonnoksessa nimityskomitean puheenjohtaja on säätiön perustajien edustaja ja hänen äänensä ratkaisee äänten mennessä tasan esityksestä äänestettäessä. Nimityskomitea käyttää merkittävää valmisteluvaltaa yliopistossa. Tällaista valtaa käyttävässä elimessä enemmistön tuoman vallan siirtäminen yliopistoyhteisön ulkopuolelle sotii räikeästi vastaan ajatusta yliopiston itsehallinnosta. Kokonaisuudessaan yliopistoyhteisön mahdollisuudet vaikuttaa hallituksen valintaan näyttävät heikoilta, vaikka ensimmäinen hallitus aikanaan päättää muun muassa tulevan yliopiston johtamisjärjestelmästä ja strategiasta.

Konsistori – yhteisön strateginen päätöksentekoelin vai operatiivisen johdon apuri

Toinen säätiön sääntöihin kirjattu johtosääntöön kuuluva asia on konsistorin puheenjohtaja. Konsistori on yliopistolain 26§:ssä määrätty säätiöyliopiston monijäseninen toimielin ja se tekee akateemisia asioita koskevat strategiset päätökset. Monijäsenisen elimen puheenjohtaja on niin selvästi yliopiston sisäiseen hallintoon kuuluva asia, ettei ole mitään syytä miksi se pitäisi kirjata perustajien laatimiin säätiön sääntöihin. Etenkin kun laissa todetaan, että ”Monijäsenisen hallintoelimen muista kuin 1 momentissa säädetyistä tehtävistä, jäsenten määrästä ja valinnasta on lisäksi määräyksiä yliopiston johtosäännössä.

Luonnoksissa on lisäksi esitetty että konsistorin puheenjohtaja olisi yliopiston rehtori tai hänen määräämänsä henkilö. Tämä käy vastaan ajatusta, että yliopistoyhteisön pitäisi käyttää ylintä valtaa yliopistoyhteisön omassa toimielimessä, konsistorissa. Lain mukaan monijäsenisessä toimielimessä ”ovat edustettuina ainoastaan 15 §:n 2 momentissa mainitut yliopistoyhteisön ryhmät” ja  ”Hallintoelimen jäsenet valitsee asianomainen yliopistoyhteisön ryhmä.” Rehtori ei edusta mitään  luetelluista ryhmistä, joista monijäsenisen toimielimen tulee lain mukaan koostua – ellei rehtoria sitten ole valittu konsistorin professoreiden joukosta. Rehtori konsistorin puheenjohtajana keskittäisi liikaa valtaa operatiiviselle johdolle ja sekoittaisi operatiivisen ja strategisen päätöksenteon roolin. Tekeekö rehtorin puheenjohtama konsistori yliopistoyhteisöstä kumpuavia strategisia päätöksiä vai nuijiiko se läpi operatiivisen johdon tahtoa?

Aivan oma lukunsa on, että yliopistolain mukaan konsistori valitsee yliopiston hallituksen, joka puolestaan valitsee rehtorin. Tämä on ongelma vallanjaon sekä hyvän hallinnon kannalta. Ongelma ei myöskään korjaannu sillä, että rehtori ei toimi puheenjohtajana hallitusta valitessa. Konsistori on yliopistoyhteisöä edustava elin ja sen puheenjohtajan tulee olla sen itse joukostaan valitsema.

Sääntöluonnoksen ongelmien korjaaminen luo pohjan yhteistyölle

Tampereen yliopiston opiskelijoiden ja henkilöstön lisäksi myös Tampereen yliopiston hallitus on suhtautunut kriittisesti näihin sääntöluonnoksen ongelmallisiin kohtiin. Lisäksi Tampereen kaupungin osaamis- ja elinkeinolautakunnassa ja kaupunginhallituksessa hyväksytyissä ponsissa toivotaan näiden ongelmien ratkaisemista jatkovalmistelussa.

Tampereen yliopiston ylioppilaskunta vetoaa molempien yliopistojen johtoon, säätiön perustajiin ja Tampereen kaupunginvaltuustoon, jotta nämä ongelmat korjattaisiin ennen kuin säätiön perustamisasiakirjat allekirjoitetaan. Mielestämme sellaisten sääntöjen hyväksyminen, joita merkittävä osa tulevan yliopistoyhteisön jäsenistä pitää ongelmallisina ei ole hedelmällisin tapa viedä päätökseen tamperelaisten korkeakoulujen yhdistymistä. Uudessa yliopistossa tarvitaan kompromisseja ja yhteistä päätöksentekoa sanelun sijaan. Vain niin voidaan rakentaa aitoa yhteistyötä ja yhteishenkeä.

Ville Tynkkynen

Kirjoittaja on Tamyn hallituksen jäsen.

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Yhdenvertainen koulutuspolku kuuluu kaikille

Koulutusjärjestelmämme eriarvoistuu ja oppimistulokset ovat laskussa. Synkimmät tutkimukset ennustavat koulutuksen periytyvyyden kasvavan tulevaisuudessa. Eriarvoistuminen alkaa jo kehdossa. Koulutuspolitiikkassa tarvitaan täyskäännös. Vaikuttavan muutoksen aikaansaamiseksi meidän on tarkasteltava koulutusjärjestelmää koulutuspolkuna aina varhaiskasvatuksesta ylimpään korkeakoulutukseen, unohtamatta elinikäistä oppimista.

Avoin yhteiskunta perustuu lupaukselle sosiaalisesta liikkuvuudesta. Suomen koulutusjärjestelmässä liikkuvuus on perustunut vankasti maksuttomaan koulutukseen. Nuoret ovat vaarassa jäädä ilman jatkokoulutuspaikkaa puutteellisen osaamisen vuoksi. Uhkana on, että koulutus periytyy yhä vahvemmin tulevaisuudessa.

Eriarvoistumista voidaan vähentää kohdistamalla resursseja mahdollisimman aikaiseen vaiheeseen koulutuspolkua. Maksuton varhaiskasvatus olisi konkreettinen sivistysteko. Varhaiskasvatus lisää lasten hyvinvointia ja luo alustan paremmille oppimistuloksille. Opetukseen osallistuneet lapset menestyvät esimerkiksi lukemisessa ja matemaattisissa aineissa muita paremmin.

Perhetausta vaikuttaa koulumenestykseen.Vanhempien ja opettajien asenteilla on merkittävä vaikutus yksilön valintoihin. Opinto-ohjauksen kehittäminen kaikilla koulutusasteilla tukisi eri taustaisen oppilaiden mahdollisuuksia tehdä valintoja oman kouluttautumisen suhteen.Tuen on huomioitava myös koulutuksen nivelvaiheet, eli siirtymät eri koulutusasteiden välillä.

Opiskelijoiden on laajennettava näkökulmaansa kattamaan koko koulutuspolku, sillä. eriarvoistumiseen ei pystytä puuttumaan pelkästään keskittymällä korkeakoulupolitiikkaan. Maksuton ja laadukas koulutus on ensiarvoisen tärkeää. Se kuuluu yhteiskunnassamme kaikille. Näistä syistä opiskelijoilla on mielestäni vastuu sekä kaikki kyky puhua yhdenvertaisen koulutuspolun puolesta.

Tuomas Kuoppala

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi

Ehdolla SYL:n puheenjohtaksi vuodelle 2017

Maksuttoman ja laadukkaan koulutuksen puolustaminen on minulle intohimo. Sen mahdollistaminen, että jokaisella nuorella olisi mahdollisuus kouluttautua taustastaan ja varallisuudestaan riippumatta motivoi minua aikoinaan hakemaan ylioppilaskuntatoimintaan ja lopulta myös SYL:n hallitukseen. Vuosien aikana tämä intohimo on vain kasvanut ja nyt tahdon johtamaan liikettä, joka työskentelee yhteiskunnan tärkeimpien elementtien parissa.

Päätös hakea SYL:n puheenjohtajaksi muotoutui kotikylässäni Kauhajoella viimeisinä elokuisina lomapäivinä. Ylioppilasliikkeeseen liittyy tiettyjä seikkoja, jotka saivat – ja saavat yhä – minut vakuuttuneeksi siitä, että tahdon jatkaa työtä opiskelijan, koulutuksen ja paremman yhteiskunnan eteen.

Ihmiset hakeutuvat usein mukavuusalueelleen heitä ajatuksellisesti lähellä olevien ihmisten kanssa. Ylioppilaskuntien ja SYL:n yksi parhaimpia anteja on erilaisten ajatusten ja arvomaailmojen kohtaaminen. Totuus on, että hyvät ideat eivät katso puoluekirjaa. Eri tavalla ajattelevien ihmisten kohtaaminen ja johtaminen vaatii paljon. Erityisesti se vaatii kuuntelemista. Periaatteeni on kuunnella ihmisiä – erityisesti niitä, joiden kanssa olen eri mieltä.

Suurin syy ehdolle asettautumiseen on kuitenkin se, että tahdon nähdä muutoksen SYL:n toiminnassa. Tämä liike pystyy paljon parempaan. Haluan muuttaa puheet teoiksi. SYL toimii liian usein kuin kankea ja hierarkkinen virkamiesorganisaatio. Vuosien aikana olemme laatineet lukemattomia määriä erilaisia visioita ja papereita. Ensi vuonna vaikuttajaorganisaatiomme täytyy olla joustavampi, dynaamisempi ja yhtenäisempi. Pitkän kokemukseni ja vankan osaamiseni ansiosta olen valmis tarttumaan parhaiten haasteeseen.

Kuluneet vuodet ja erityisesti tämä vuosi SYL:n hallituksessa on opettanut minulle paljon niin itsestäni ihmisenä kuin politiikan kulisseistakin. Opiskelijaliike on antanut minulle paljon ja nyt tahdon antaa sille takaisin täyden työpanokseni seuraavaksi vuodeksi. Näistä syistä olen halukkaampi ja valmiimpi kuin koskaan puheenjohtamaan liikettämme heti vuoden ensi päivistä lähtien. Sukupolvemme tulevaisuus tehdään tänään.

Nähdään liittokokouksessa kahden viikon päästä!

Tuomas Kuoppala

Kategoria(t): Uncategorized | Kommentoi