AMUT-palautteen koonti

2.2. teitä Tamyn harrasteyhdistys- ja ainejärjestöaktiiveja osallistui Ai Musta Tuli Vastaava -tapahtumaan ennätysmäärä.

Pyysimme teiltä tapahtumasta palautetta ja saimmekin sitä teiltä mukavan määrän. Palautetteet käsiteltiin järjestösektorilla perusteellisesti ja myös hallituksen kesken kävimme antamanne palautteen läpi, jotta seuraava AMUT-tapahtuma olisi entistäkin parempi. Suuri kiitos niin tapahtumaan osallistumisesta kuin antamastanne palautetteesta, jota ilman olisi vaikea kehittää vastaavia tapahtumia teidän toiveidenne mukaisesti.

Antamastanne palautteesta saamamme kuvan perustella piditte tapahtumaa kokonaisuudessaan onnistuneena, mutta kehitettävää löytyi toki. Tässä pieni kooste, mitä huomioita teitte. Esille on nostettu sellaisia asioita, jotka aiotaan huomioida entistä paremmin seuraavia vastaavanlaisia tapahtumia järjestettäessä.

Vastaavien tapaamiset

  • ”Koska osallistujia oli odotettua enemmän, oli isolla ryhmällä tekemistä saada ääni kuuluvaksi kaikille, sillä baariympäristössä istuinpaikat leviävät kauas ja kauimpana olevat eivät kuulleet mitä puhuttiin toisessa päässä. Muuten oli hyödyllistä kuulla kommentteja toisten toiminnasta.”
  • ”Aivan liian kiire, emme ehtineet puhua kuin hyvin yleisellä tasolla.”
  • ”Keskustelulle jäi liian vähän aikaa, jotta jokainen tärkeä asia olisi saatu kunnolla esille. Tilat eivät myöskään mahdollistaneet luontevaa keskustelua, vaan jo hieman suuremmat ryhmät piti jakaa osiin. Tämä johti siihen, että keskustelut jäivät näiden ryhmien keskinäisiksi, eikä kaikkien oman vastuualueen toimijoihin ehtinyt tutustua.”

Rastikierros

  • ”Kannattaa ehkä keskittyä jatkossa rastien (idea hyvä) sisältöön ja laittaa todellisia case- tilanteita, jossa jokainen ryhmän jäsen joutuu osallistumaan ja saa puheenvuoroja.”
  • ”Neljä rastia on ok, mutta toiminnallisia olisi voinut sotkea enemmän eri kohtiin, jolloin kaikille olisi tullut jokin toiminnallinen rasti.”
  • ”Rasteilla oli hyvin kiire, lisäksi suuri osa ajasta meni siirtymiseen ja tehtävänantoon tutustumiseen.”
  • ”Suuri ryhmäkoko teki kierroksesta myös melko raskaan seurata ja vaikean suorittaa – osa porukasta jäi väkisinkin ohjelman ulkopuolelle.”
  • ”Ensi kertaa ajatellen kuitenkin voisi esim. kaikilla rastinpitäjillä oli rastipaikoista kartta tjsp, etsimme ensimmäistä rastiamme 5 min.”

Tapahtuma kokonaisuutena

  • ”Aikataulussa pysyttiin mutta se oli kireä.”
  • ”Olisi ollut mukavaa jos joku alustava ohjelma olisi ollut etukäteen nähtävillä!”
  • ”Ruoka olisi mielestäni voinut olla vasta jälkeenpäin, eikös ruokailu nimenomaan ryhmäytä ihmisiä.”
  • Tapahtuman aikataulu ja sisältö oli oikein hyvä ja ihanaa että näitä järjestetään. Muutamia juttuja olisi kuitenkin voinut hioa vähän paremmin, kuten ilmoittautumisen suoraan johonkin alueeseen ja sitä kautta olisi saanut yhteystiedot oman alueen ihmisistä.”
Kaikkien järjestäjien puolesta teitä kiittäen,
Pirita Ruokonen
Tamyn hallituksen jäsen
This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

Yksi vastaus artikkeliin: AMUT-palautteen koonti

  1. Paluuviite: AMUT-palautteen koonti | SYL

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s