Pyörällä pääsee / Let’s go biking!

Pyörällä on nyt helppoa ja mukavaa kulkea yliopistolle! Tässä muutama vinkki, joilla teet siitä vieläkin hauskempaa.

1. Hanki kypärä ja käytä sitä. Se on halpa henkivakuutus.

2. Pidä pyöräsi kunnossa. Vinkkejä löytyy esimerkiksi polkupyöräwikistä. Myös Yle tarjoaa check-listin perushuollosta. Yliopiston Päärakennuksen takapihalla on myös pyörien itsehuoltopiste. Lisäksi Päätalon infopisteestä voi lainata pumppua renkaiden täyttämistä varten. Jos kuitenkin tarvitset apua, sitä on yllin kyllin tarjolla tamperelaisissa liikkeissä.

3. Noudata liikennesääntöjä ja tiedä paikkasi ja oikeutesi pyöräilijänä. Kertaa ne täällä.  Tampereen polkupyöräilijät järjestävät myös muutaman kerran vuodessa katupyöräily-tapahtumia.

4. Mieti reittisi. Nopein ja turvallisin reitti kävellen ei välttämättä ole sama pyöräillen. Esimerkiksi Kulkiessasi esimerkiksi yliopistolta Pispalaan ei siis välttämättä kannata kulkea Hämeenkadun kautta. Kokeilemiseen löytyy apua muun muassa Tampereen kaupungin pyöräilyn ja kävelyn reittioppaasta ja useista pyöräilykartoista. Paperisia Tampereen seudun pyöräilykarttoja on saatavilla yliopiston vahtimestareilta sekä Tampereen kaupungin palvelupiste Frenckellistä.

5. Pysäköi pyöräsi vain pyöräpysäköintiin varatuille alueille. Pysäköimällä pyöräsi oikein, pidät kulkureitit esteettöminä, helpotat alueiden puhtaanapitoa ja teet pyöräsi varastamisen vaikeaksi. Yliopistolla paikoista ei ainakaan ole puutetta: Pelkästään keskustakampuksella on yli 1000 pyöräpaikkaa! Vink vink: Niistä kuitenkin vain noin 40 sijaitsee suoraan Pinni A:n porttiosan sisäänkäynnin edessä. Sen sijaan lähes 200 katettua paikkaa sijaitsevat Päätalon takapihalla, eli noin sadan metrin päässä samasta sisäänkäynnistä. Samoin Linnan ja Virran seinustalla Pinninkadulla on usein pyöriä vasten seinää, kun nurkan takana on kymmeniä tyhjiä telineitä.

Keskustakampuksen pyöräpysäköintiin tarkoitetut paikat näet tästä.

Kaupin kampuksella suurin osa pyöräpysäköintipaikoista sijaitsee Arvo-rakennuksen välittömässä läheisyydessä. Muistathan varoa Arvo2-työmaaliikennettä ja että polkupyörää ei saa missään tapauksessa lukita kiinni työmaa-aitoihin! Kaupin kampuksen tämänhetkisen pysäköintikartan näet tästä.

Entä mitä ne ihmeelliset häkkyrät siinä Linnan edustalla ovat? Miten ihmeessä niitä olisi tarkoitus käyttää pyörän pysäköimiseen? Aviisi selvitti pulman viime syksynä!

6. Unohtuiko pyörä kotiin, mutta keskellä päivää pitäisi päästä äkkiä käymään keskustassa? Ei hätää, sillä niin Kaupissa kuin keskustakampuksellakin on vihreitä jopoja opiskelijoiden ja henkilökunnan lainattavaksi! Katso lisätietoa asiointipyöristä intrasta: https://intra.uta.fi/portal/fi_FI/group/tietopankki/liikenne-ja-liikkuminen

7. Tuhannet muutkin tamperelaiset pyöräilevät, joten keskusteltavaa ja koettavaa riittää!

Yliopistolla on oma joukkue valtakunnallisessa Kilometrikisassa (www.kilometrikisa.fi) ja tietenkin myös opiskelijat voivat liittyä joukkueeseen. Kilometrikisa käydään 1.5.-22.9.2015. Tule mukaan rekisteröitymällä nettisivuilla ja käyttämällä osallistumiskoodia ”Uta2015”. Lisätietoa nettisivuilta ja Kyösti Koskelalta (kyosti.koskela@uta.fi), joka toimii Tampereen yliopiston joukkueen vetäjänä.

Tampereen polkupyöräilijät Ry (TaPo) innostaa ja vaikuttaa kaikkeen pyöräilyyn liittyvään. Kotisivut: www.tarakka.fi & fb-sivut: https://www.facebook.com/groups/tampereenpolkupyorailijat/

Kriittisillä pyöräretkillä nostetaan esiin pyöräilyn ongelmia rennolla meiningillä: https://www.facebook.com/CriticalMassTre

Tampereen pyöräilyviikolla 9.-17.5. on tarjolla pyöräilyaiheisia tapahtumia teemasta ja sen vierestä. https://www.facebook.com/events/1641586669397610/

Vinkit kokosi innokas pyöräilijä ja Tamyn varapuheenjohtaja,

Leeni Herrala


Here are a couple of tips for easy every day bicycling in Tampere and at the UTA:

1. Get yourself a helmet and use it. It is a very cheap life insurance. It is also mandatory by the Finnish law (although no fines apply).

2. Take care of your bike. Keep it clean and working. Useful DIY-tips at Wikibooks. List of the local shops and services (in Finnish) + You can lend bicycle pumps from university info desks & there is even a small ”repairing station” at the campus! See the map in point number 5.

3. Know your rights and responsibilities in the traffic. One useful quide: http://www.expat-finland.com/pdf/driving_in_finland.pdf (especially pages 35-36) & More information about the Finnish traffic: http://www.liikenneturva.fi/en/road-safety/cyclists

4. Plan your daily routes. The route that is the easiest and safest one by walking, might not be the best option for biking. City of Tampere also has a separate journey planner for cycling and walking! Some maps (in Finnish).

5. Park your bike right! There are many good parking spots at the campus. Here’s the map for the central campus: http://www.uta.fi/hallinto/tilapalvelut/pysakointi/polkupyorapysakointi.pdf (parking marked with red, ”repairing station” marked with a blue dot)
and here’s the map for Kauppi campus: http://www.uta.fi/ajankohtaista/arvo2/kartat/pysakointi090215.jpg Please, beware the Arvo2-construction site and its traffic and never lock your bike to a construction site fence!
Ever wondered how do the bicycle stands in front of the Linan building? Here’s a video for that: https://www.youtube.com/watch?v=DBhibshML3c

6. Did you forget your bike at home but you should visit the city center during your day? Ask the university info desks for lendable bicycles!

7. Thousands of people in Tampere are interested in bicycling. There is also a NGO called Tampereen polkupyöräilijät (Tampere bicyclists). Website (www.tarakka.fi) and Facebook-pages mainly in Finnish: https://www.facebook.com/tampereenpolkupyorailijat

Tampere cycling week (9th-17th of May) is part of national cycling week in Finland, which is organized for the 25th time. During this week we will be many cycling related events in Tampere. The English summary of the programm can be found in the Facebook-event description: https://www.facebook.com/events/1641586669397610/

Tips written by an enthusiastic cyclist and the vice chair of the Student Union,

Leeni Herrala

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s