Legoja ja leikkauksia

Suomen hallitus on päättänyt iskeä saksensa opintotukeen. Mistään juustohöylämallista ei tässä yhteydessä voida puhua, sillä säästötavoitteet ovat niin valtavat ja niiden aikataulu niin tiukka, että ne voidaan käytännössä toteuttaa ainoastaan leikkaamalla reilusti opintorahasta. Odotettavissa on, että jokainen korkeakouluissa kirjoilla oleva opiskelija joutuu jatkossa kiristämään kuukausibudjettiaan suunnilleen satasella, jollei sitten paikkaa vajetta opintolainalla.

Toinen spekuloinneissa pyörinyt skenaario on, että opintoraha pysyisi samantasoisena, mutta sitä saisi jatkossa vain alempaan korkea-asteen tutkintoon, jolloin maisterintutkintoa pääsisi tekemään lainalla. Selvitysmies Roope Uusitalon esitys tulee julki vasta helmikuun lopussa, jota ennen emme voi olla varmoja, meinataanko opiskelijan peittoa lyhentää vai ohentaa. Se ei ole oleellista. Oleellista on, että hallitus on päättänyt vähentää opintorahan määrää neljänneksellä, ja että tällä ei varmasti tule olemaan mitään myönteisiä seuraamuksia sen paremmin opiskelijoiden hyvinvoinnille kuin sosiaaliselle liikkuvuudellekaan.

Uusitalon selvitykselle on asetettu hyvin tiukat raamit. Kuka tahansa, joka tuntee opintotuen rakenteen, näkee kyllä, ettei näillä resursseilla ihmeitä tehdä. Jos OKM ojentaa virkamiehelle sinisen ja keltaisen legopalikan ja käskee rakentaa tornin, niin nähdäkseni ei ole mitenkään epäkorrektia väittää etukäteen, että tornista tullee joko sinikeltainen tai keltasininen. Me opiskelijat toki toivomme, että niitä palikoita riittäisi meille vähän enemmän. Tämän toiveen pyrimme esittämään Helsingissä 9. maaliskuuta.

Legometaforaan inspiroi eräs hämmentävä kommentti, johon törmäsin hiljattain: jos me opiskelijat emme kerran halua sitä, mitä hallitus meille suunnittelee, niin miksi emme esitä vaihtoehtoja? Tätä vaihtoehtojen vaatimista vastapuolelta kuuli paljon viime kesänä, kun oppositiossa protestoitiin hallituksen säästölinjaa. Vaihtoehtojen vaatiminen ei tietenkään ole mikään pätevä vastaus kritiikkiin, vaan harhautustaktiikka, jonka tarkoituksena on

a) päästä irti poliittisesta vastuusta ja

b) lakaista soraäänet maton alle.

Sen toistelijoista tulee mieleen lähinnä klassinen kuva kiusaajasta, joka takoo pienempää kaveria tämän omilla nyrkeillä ja huutaa: “Why are you hitting yourself?” Molemmissa tapauksissa tilannetta (nyrkkejä/budjettia) kontrolloiva taho vaatii vaihtoehtoja ilman aikomustakaan antaa niille mitään mahdollisuuksia toteutua.

Jos niitä vaihtoehtoja kuitenkin oikeasti halutaan, niin ylioppilasliikkeellä on sellainen jo. SYL on linjannut kannattavansa perustuloa, joka olisi kattava, kannustava, yhdenmukainen ja yhdenvertainen vaihtoehto suomalaisen sosiaaliturvan byrokratiasotkulle – myös opintotuelle. Perustulo ei toki ole hallituksen nopeiden säästökriteerien mukainen “kahden legopalikan” vaihtoehto, mutta en näe, miksi sen pitäisikään olla. Eikö laatikon ulkopuolelta ajattelu ole juuri sitä innovaatiopöhinää, mitä hallitus niin kovasti meiltä opiskelijoilta toivoo?

Milka Hanhela
Tamyn hallituksen toimeentulovastaava 2016

P.S. Tamy järjestää infotilaisuuden opintotukimielenosoituksesta torstaina 25.2. klo 16 päätalon salissa A3. Jatketaan aiheesta siellä!

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s